16.2 C
Alanya
sunnuntai, 22 joulukuun, 2024
No menu items!
Alanya Turkiye Youtube Official Page
KotiTietoja AlanyaKulttuuriperintö

Kulttuuriperintö

Ensimmäiset asukkaat tulivat Alanyan niemelle jo kivikaudella, yli 20.000 vuotta sitten. Merkit ensimmäisestä asutuksesta ovat löytyneet noin 20 km päästä Alanyasta ja ne johtavat 18 000 vuoden taakse. Alueen historia kulkee siis rinnakkain Anatolian historian kanssa. Tehdyissä tutkimuksissa on selvinnyt, että alueella ovat vuosien saatossa eläneet niin helleenit, roomalaiset, seldžukit, ottomaanit kuin itsepäiset merirorvotkin. Kreikkalaisen historioitsija Herodotuksen mukaan ensimmäinen kaupunki perustettiin Troijan sodan jälkeen, kun sodasta palaavat sotilaat asettuivat silloisen Pamfylian ja Kilikian rajoille.

Merirosvot pitivät Alanyaa eli tuolloin Coracesiumia otteessaan jo ennen roomalaisten tuloa, sillä jäljet johtavat aikaan ennen ajanlaskun alkua. Bysanttilaisten hallintokauden aikana kaupunkia kutsuttiin Kalonorokseksi, kauniiksi vuoreksi.

 

Anatolian Seldžukkihallinnon sulttaani Alaaddin Keykubat ihastui Kalonorokseen 1300-luvulla niin, että nimesi sen Alaiyeksi oman nimensä mukaan. Alaiye oli myös seldžukkiaikainen talvipääkaupunki. Alanya on siis ehtinyt kantaa vuosien varrella useita eri nimiä; Coracesium, Kaloronos ja Alaiye.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
LIITTYVÄT POSTIT
Tourism for All

Suosituin